Posts

Tutustu joogaan!

0E1DD32E-A8A7-47F5-82CE-DF1F4ADF3F96

Anna Maija, 2018-2019 – Seasonal Yoga, Teacher Training (RYT 200)

”Returning to your mat is like returning home.”

Joogan historiaa ja traditioita

Jooga syntyi muinaisessa Intiassa yli 5000 vuotta sitten. Tänä päivänä länsimaissa edelleen opetettavat eri joogamuodot pohjautuvat siihen. Vedalainen kausi, joka alkoi 5000 eaa. ulottui ajanlaskun alkuun saakka, on Hindulaisuuden ja joogan perusta. Vedalaisen kulttuurin kieli oli sanskriitti, jota on siemenmantra OM. Vedalaisuuteen kuuluivat uhrit ja tapas -perinne eli ruumiillisen kehon kuritus ja kuolettaminen. Joogaksi kutsuttiin jälleensyntymisen kiertokulusta vapautumista, joka edellytti askeettista elämäntapaa ja yhteiskunnasta eristäytymistä. Tällä pyrittiin puhdistautumaan kaikista edellisten elämien karmasta. Jooga nähtiinkin lähinnä aistien ja mielen hallintana. Ulkoinen todellisuus, kuten ihmiskeho, oli harhaa. 

Tantrinen kausi, joka on nykyisen modernin joogan perusta, kesti 500-1800. Sen mukaan fyysinen ihmiskeho nähtiin jälleensyntymän kierteestä vapautumisen ja mielen vapautumisen tärkeimpänä välineenä. Tantrismiin tulivat mukaan chakrat, meridiaanit ja kundaliini energia. Joogalla pyrittiin harjoittamaan, puhdistamaan ja muokkaamaan pitkäikäistä ja kuolematonta kehoa. Tantrismi on nykyaikaisen hathajoogan perusta, missä sisäinen ja ulkoinen ovat yhtä. Tantra tarkoittaa erilaisia henkisiä harjoitteita (mudrat, mantrat, pranayamat ja meditaatio), joiden avulla voidaan ohjailla universaaleja energioita niin, että ne johtavat vapautumiseen ja valaistumiseen. 

Mitä jooga ymmärtääkseni on?

Jooga on filosofinen menetelmä, joka yhdistää koko ihmisen ja vapauttaa henkisyyden. Joogan harjoittaminen tekee kehon myös voimakkaammaksi ja joustavammaksi sekä mielen rennommaksi. Tavoitteena joogassa on yhdistää henkilön mieli ja tunteet, keho ja henkisyys hengitykseen keskittymisen avulla. Jooga yhdistää parhaimmillaan myös itäisen ja läntisen ajattelun.

Jooga on sanskriitin kieltä ja tarkoittaa yhdistymistä ja hillitsemistä. Joogan tarkoitus on tyynnyttää vaeltavan mielen levottomuus palauttamalla sen voima keskittyneeseen ja rauhalliseen tilaan. Jooga rohkaisee meitä päästämään irti tarpeettomista haluistamme ja hiljentää mielemme. Jooga yhdistää myös sisäisen itsemme laajempaan universaaliin henkisyyteen. Kokiessamme iloa tästä yhdistymisestä elämässämme sitä voidaan kutsua henkiseksi valaistumiseksi!

Jooga on laajimmillaan elämän mittainen prosessi sekä systemaattinen filosofinen tapa elää, viisastua ja tehdä valintoja kaikilla elämän osa-alueilla tietoisesti. Joogan perimmäisenä tarkoituksena on ihmisen henkisyyden ja sisäisen itsen täydellinen vapautuminen. Joogan perustan muodostavat kolme pääaluetta: jooga-asanat eli -liikkeet, hengityksen kontrollointi ja meditaatio. 

Joogatyylejä on syntynyt todella monenlaisia vuosituhansien kuluessa, mm. karmajooga, astangajooga ja hathajooga, ja syntyy koko ajan lisää eri joogapolkujen pohjalta. Tarkastelen joogaa lähinnä vuodenaika -joogan, joka pohjautuu hathajoogaan, näkökulmasta. Vuodenaikajoogassa merkityksellistä on seurata kuuden eri vuodenajan mukaisia harjoitteita ja elämänohjeita. Perusajattelu nojaa kiinalaiseen terveystietoon, jossa eri elementtien ja niihin liittyvien värien, chakrojen, meridiaanien, akupisteiden ja sisäelimien huomioiminen on tärkeää. Chakrat eli energiakeskukset liittyvät kehon eri systeemeihin, rauhasiin ja tunnetiloihin. Elämän energia eli prana tai chi kulkee ympäri selkärankaa energiakanavissa ylös ja alas, kun kundaliinienergia vapautetaan. Kiinalainen ajattelu pohjaa Yin ja Yang –näkemykseen vastakkaisten voimien vetovoimasta ja tasapainottavasta vaikutuksesta. Yin ja Yang ovat pohjana myös vuodenaikoja ja vuorokauden aikoja (kehonkello) noudattaviin jooga –asanoihin ja ruokasuosituksiin.

Mikä joogan alue on itselleni erityisen kiinnostava?

Mielen ja kehon yhteyden löytäminen, ylläpitäminen ja vahvistaminen hengitykseen keskittymisen avulla niin liikkeessä asanoiden, syvärentoutumisessa jooganidrojen kuin energian nostattamisessakin bandhojen avulla. Anatomian opiskelu on tarjonnut itselleni uutta ymmärrystä omaan kehoon ja erittäin tarpeellista tietämystä myös jatkossa ohjatessani muita heidän joogaharjoituksissaan. Mieli-keho –yhteyden ymmärryksen ja henkisyyden vieminen elämän eri osa-alueisiin joogaharjoitusten lisäksi. Se näkyy parhaimmillaan oman mielen kirkkautena, asenteessa ja kaikessa käyttäytymisessä erilaisissa eteen tulevissa muutostilanteissa ja toisia erilaisia ihmisiä kohdatessa. 

Tantra joogan ihmisyyden ydintä koskettavat seuraavat kysymykset, jotka ohjaavat henkisen tietoisuuden  etsintään, puhuttelevat myös minua. Kuka olen? Mistä tulen? Mihin olen menossa? Miksi olen täällä? Jooga voi tarjota polun olemassaolon ja elämän syvemmän merkityksen etsintään sekä henkiseen vapauteen. Näissä kysymyksissä, joiden avulla pohditaan tietoisuuden kasvattamista ja vastuun ottoa omasta elämästä, koen paljon yhtymäkohtia aiemmin opiskelemiini psykologian, aikuiskasvatuksen ja coachingin oppeihin.

Kaikki eivät etsi joogasta kuitenkaan henkilökohtaista tarkoitustaan ja syvempää muutosta, vaan moni saa joogasta lähinnä fyysisten harjoitusten kautta apua mm. kunnon kohentumiseen, terveyden parantumiseen ja rauhan löytämiseen muutoin stressaavassa elämässään. Näihin muutoksiin tarvitaan silti vanhojen tapojen korvaamista uusilla paremmilla, jotka puolestaan edellyttävät mielen ja ajatusten muuttamista. 

Mielenkiintoista on myös, että joogaliikkeillä ja tietoisella hengityksellä vaikutetaan pääosin kehon lihaksiin, jotka tottelevat tietoista mieltä. Lihasten rentoutumisen myötä selkärankaan ja niveliin tulee tilaa, joka parantaa hermojärjestelmämme toimivuutta. Todellisella terveydellä tarkoitetaankin fyysisten, mentaalisten ja emotiaalisten jännitysten purkautumista kehosta ja elämän energian virtaamista vapaasti kehossa.

Jooga auttaa löytämään uudelleen syvimmän olemuksemme ja persoonallisuutemme sekä luomaan todellisia yhteyksiä toisiin ihmisiin. Mikäli kaikki harjoittaisivat joogaa, niin eläisimme viisaammin positiivisemmassa, rakkaudellisemmassa ja rauhallisemmassa maailmassa. Jooga onkin polku mielen vapauteen, joka mahdollistaa vahingollisista tavoista luopumisen ja elämän luovuuden ilmaisemisen kautta syntyvän ilon. Rohkeuden kohdata tulevaisuus epäröimättä ja kyvyn elää nykyisyydessä tuntien todellista hyvinvointia!

Lähteet

  • The Spiritual Teachings of Yoga, Manuel & Forstater (2002)
  • SYTT –diat, Joogan historia sekä Chakrat ja tantran perusteet (2018)
  • OM Jooga –lehti, nro 6 (2018)

 

Spring – Energize and make new plans!

2C2B4E1D-0393-4C45-9B3F-A42BD83BCF48

SPRING
March – May

Do you feel yourself irritated or angry? Work out what it is and face it head-on. Begin the day with a brisk walk. Take up meditation at least once a day. Be kind to someone every day!

 Spring brings warmer and brighter days and shifts stored energy upwards for the movement and new growth. This time presents a whole new beginning, an opportunity to make new plans, make desicions, determine our direction and take action.

The element of Spring is wood and it is the season when sap is rising in the trees, just as we have this rising energy within us. If this does not happen we can feel depressed or stuck and unable to move forward. We can use this season to look at ourselves with greater clarity, to see where we need to do changes and understand that there may growing pains in the process. In this season we work on new challenges and personal growth as we stretch ourselves out of Winter towards new beginnings.

The gallbladder and liver are the organs that belong to the wood element within us. These organs ensure the smooth flow and distribution of energy. The liver has seen to be a strategic planner and the gallbladder allows us to make appropriate decisions. Emotions are linked to organs. Emotions and subject which belong to spring are anger, impatience, gentle kindness and purpose. Highest expressions are humour and patience!

The smell of spring morning has a freshness that you do not get in any other season! Spring is a good time of goal setting, motivating, organizing, being creative, and having a clear vision of how things will look. It is the time of the emergence of the new, and a time to be more energetic, flexible, spontaneous, thoughtful and sensitive.

Way of life

  • Do something toward detoxifying your life (a choice of five areas: food, thoughts, physical, home or outdoor environment)
  • Start something new at home, work and in yourself
  • Keep life flexible, free and active
  • Choose activities that motivate you

Excercise and training 

  • Use each move/posture to feel rooted
  • Twists can assist in detoxification
  • Do side bends
  • Be aware of what is still and what is moving

Anna Maija, 2018-2019 – Seasonal Yoga, Teacher Training (RYT 200)

Winter – Discover your true potential!

146442E3-FCA4-4ACD-97BA-193BD3B17FD4

WINTER
January – February

Do you feel you need plenty of rest? Cut down on areas of stress. Get plenty of sleep. Take up meditation. Have periods of relaxation in the day to recharge!

 Winter emphasises the essence of life, like a seed with its potential deep inside. We can use this coldest and darkest time of the year for self-reflection and meditation. It is the season to find our true self.

The element of Winter is water and it is the season of concentration and self-reflection. The winter’s energy has the capacity to rejuvenate and discover our hidden depths and intelligence.  We can use this season to understand how to maintain our energy reserves and how to gather and store it for the year ahead. In this season we work on our ability to listen and sense where balances and inbalances exist, and how to respond them wisely. Its type of energy is change!

The kidneys and bladder are the organs that belong to the water element within us. Emotions are linked to organs. Emotions and subjects which belong to winter are fear, anxious and lack of direction. When we confront our fears and regain our courage, and in doing so winter will teach us how to be calm and balanced.

Winter is a good time of going to bed early and sleeping later, for stillness and looking inwards to develop our inner self. We can find a place of inner peace and fullfilment where the process of healing can beging. Be awareness of the whole movement and flow with the tide of life so you can discover your inner direction and purpose!

Way of life

  • Regularly re-evaluate your values and priorities
  • Start the day with a five-minute meditation
  • Recharge your batteries by going to bed early, rise late and sleep for 1-2 hours longer
  • Maintain your body temperatue by rubbing your kidneys one hundred times every day with the backs of your hands made into soft fists

Excercise and training 

  • Move your spine in many ways to mobilise all the joints and your lower back
  • Synchronise movements and breath
  • Feel the alignment of the spine, and a sense that the head is being held up
  • Use forward folds and back bends

Anna Maija, 2018-2019 – Seasonal Yoga, Teacher Training (RYT 200)