
Kaikki alkoi pienestä punaisesta muistikirjasta ja influenssasta keskellä muutosneuvotteluja. Kirjoitin ylös itselleni tärkeitä arvoja ja osaamista, joille halusin olla uskollinen myös tulevaisuudessa. Sohvalla maaten pyörittelin yritykseni nimeä: sen tuli olla kansainvälinen ja kuvastaa valmennuksen käänteentekevää, vaikuttavaa luonnetta – sekä ammatillisen kehittymisen että henkilökohtaisen kasvun näkökulmasta. Niin syntyi Turning Heads. Ja väriksi valikoitui luontevasti punainen. 📕
Tammikuun lumipyryssä 2016 kävelin jättämään hakemuksen kaupparekisteriin. Toimialaksi määrittyivät neuvonantajana ja kouluttajana toimiminen sekä palvelujen muotoilu erityisesti muutostilanteissa – senhetkisen osaamiseni ja ymmärrykseni mukaisesti.
Kymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä runsaasti täydentäviä ja syventäviä opintoja. Uteliaisuuteni ajaa minua edelleen eteenpäin, ja koen suurta merkityksellisyyttä saadessani kohdata ihmisiä työelämän moninaisissa tilanteissa eri puolilta maailmaa. Nykyisin autan transformaatiocoachina ja lyhytterapeuttina asiakkaitani omaksumaan elämän väistämättömät siirtymät – olipa kyse työn ja muun elämän tasapainottamisesta, stressissä jaksamisesta tai uuteen johtajarooliin astumisesta. Vastaan mielelläni myös koulutuspyyntöihin.
💝 Syntymäpäivän kunniaksi
Haluan juhlistaa Turning Headsin 10-vuotista matkaa tarjoamalla 10 omasta kasvustaan ja hyvinvoinnistaan motivoituneelle henkilölle coaching- tai lyhytterapiapalveluihini 5 tapaamisen lisäksi 1 bonustapaamisen.
Jos olet valmis aloittamaan muutosmatkasi tänä keväänä, laita minulle viestiä joko +358443551080 tai annamaija@turningheads.fi.
Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tällä matkalla – tästä on hyvä jatkaa.
Anna Maija 🤗

