Posts

Vietämme parhaillaan hiljaista viikkoa, josta läntisissä kirkkokunnissa käytetään myös nimitystä kärsimysviikko.

Teen tunnustuksen! Olen kärsimätön ihminen. Kärsimättömyys ilmenee minulla siten, että en malta aina odottaa, vaan koen tarvetta eteenpäin siirtymiseen. Elämänkokemukseni ja henkisten harjoitusteni myötä pystyn nykyisin kuitenkin vähän paremmin hyväksymään maltillisemman etenemisen. En usko, että pääsen luonteenpiirteestäni koskaan kuitenkaan täysin eroon. Huomaan samanlaisia kärsimättömyyden piirteitä myös ympärilläni muissa ihmisissä. Tämän päivän yleinen elämänrytmi vaikuttaa myös suosivan näitä piirteitä.

Ehtivätkö kärsimättömät ihmiset sitten oppia kohtaamistaan vastoinkäymisistä, vai jääkö heiltä jotain olennaista oppimatta?

Kärsimättömyys luonteenpiirteenä

Yleisesti ottaen kärsimätön sanan konnotaatio on negatiivissävytteinen. Synonyymeinakin mainitaan mm. äreä, kärttyisä, malttamaton ja herkkänahkainen. Jäin pyörittelemään kärsimättömyyden käsitettä hiljattain ja mieleeni nousi toisenlainen näkökulma tähän ilmiöön. Voisiko kärsimättömyyttä tulkita siten, että kärsimätön ihminen on ilman kärsimystä ja ei siis kärsi. Silloinhan hän olisi vapaa kärsimyksestä ja keskittyisi pikemminkin eteenpäin liikkumiseen ja asioiden edistämiseen. Wikipediakin viittaa sanan kärsimätön etymologian pohjalta sellaiseen ihmiseen, jolla ei ole kärsivällisyyttä tai joka ei ole kokenut kärsimystä tai joka ei kärsi.

Kärsimisen valinnaisuus

Lainaan tähän myös Buddhan ajatusta, että kipu on väistämätöntä, mutta kärsiminen vapaaehtoista. Tämä ikivanha viisaushan korostaa oman valinnan merkitystä sekä vastuunottoa itseä ja muita kohtaan. Tänä päivänäkin nämä ovat mitä suurimmassa määrin kannatettavia ja myönteisiä periaatteita. Kohdatessaan vaikeuksia ihminen kohtaa kipunsa ja tunteensa kasvaen ja oppien kokemastaan, sen sijaan että katkeroituu ja jatkaa kärsien.

Kivuista kasvuun

Voisiko olla, että kärsimättömät ihmiset kyllä kohtaavat kasvupolullaan niin fyysisiä, henkisiä kuin psyykkisiäkin kipuja siinä missä muutkin. He eivät jää kuitenkaan välttämättä niihin kiinni pitkäksi aikaa, vaan jatkavat kärsimättömästi eteenpäin kohdaten lisää vastoinkäymisiä, joskus jopa runsaammin kuin kärsivällisesti etenevät kanssakulkijansa. Sekä kipu että kärsimys ovat tuttuja myös omista kokemuksistani. Tietoisuuteni kasvun ja hyväksyntäni lisääntyessä sekä päästämällä irti kohtaamistani kivuista pystyn kuitenkin vähentämään niiden vaikutusta elämässäni.

Kärsivällisesti kärsien

Toisaalta voisiko olla, että ihminen, joka tuntuu olevan kärsivällinen ja läsnä, onkin omien ajatustensa ja tunteidensa vallassa ilman aitoa läsnäoloa kärsien hiljaa mielessään. Voisiko myös olla, että kärsivällisyys ei olisikaan aina niin myönteinen käsite. Kärsimykseen kun voi myös liittyä kokemus oman elämänhallinnan menetyksestä ajatusten kiinnittyessä kärsimykseen, mikä vie runsaasti voimavarojamme ja kapeuttaa todellista läsnäoloamme.

Tavoitteellista kärsimättömyyttä

Pohdin myös sellaista, että miten tavoitteellisuus ja suorittaminen eroavat ulospäin käyttäytymisessämme toisille. Voisiko siis olla, että joskus kärsimättömältäkin näyttävä eteneminen ja henkinen kasvu erheellisesti tulkitaan ulkopuolelta suorittamiseksi. Mitä jos olisikin niin, että vain ihminen itse tietää sisimmässään kummasta on kyse. Voisiko olla, että kärsimättömästi eteenpäin siirtyvältä näyttävä ihminen eteneekin todellisuudessa erittäin tavoitteellisesti niin askareissaan kuin henkisen kasvunsankin polullaan kokien sisimmässään kuitenkin rauhaa.

Mitä siis voimme oikeasti päätellä toisen ihmisen käytöksen perusteella hänen sisimmästään ilman hänen omaa tulkintaansa olotilastaan?

Mitä ajatuksia sinulle herää näiden pohdintojeni pohjalta niin kärsimättömyyteen kuin kärsimiseenkin liittyen?