LUOPUMISEN AIKA – Syksy inspiroi muutokseen ja kasvuun

Syksyssä on erityinen taika – se kutsuu meitä pysähtymään, pohtimaan ja päästämään irti. Kevään ja kesän värikäs ja lämmin loisto väistyy, ja siirrymme vähitellen kohti hämärämpää ja viileämpää aikaa. Vaikka mieli saattaisi haluta viipyä kesän keveissä lomamuistoissa, on aika kääntää katse eteenpäin ja valmistautua uuteen elämänvaiheeseen.

Syksyyn liittyy luopuminen ja irtipäästäminen, aivan kuten moniin elämän hetkiin. Saatamme pitää kiinni asioista, jotka eivät enää palvele meitä – olipa kyseessä toimimaton ihmissuhde, työssä jaksamisen haasteet tai merkityksetön työviikko toisensa jälkeen. Luopuminen voi tarkoittaa myös muuttoa tutusta kodista, irtautumista työtehtävistä tai jopa organisaatiosta. Ja joskus joudumme hyväksymään, että irtipäästäminen merkitsee sopeutumista johonkin vähemmän ihanteelliseen vaihtoehtoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jokaisessa luopumisen hetkessä olisi mahdollisuutta kasvuun, kehittymiseen ja uuden hyvän löytämiseen.

Mistä sinun olisi hyvä päästää irti? Mikä tukisi parhaiten hyvinvointiasi?

Kun mietit irtipäästämistä, saattaa herätä kysymys: “Kuinka voin luottaa siihen, että tilalle tulee jotain yhtä hyvää tai parempaa?” Elämässä emme voi koskaan olla täysin varmoja tulevasta, sillä epävarmuus kuuluu elämään. Siksi onkin tärkeää keskittyä tähän hetkeen ja tehdä valintoja, jotka nousevat siitä käsin. Syksy tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden pysähtyä ja pohtia omaa elämää – mitä kannattaa säilyttää ja mistä on aika luopua?

Vetäydy ja löydä uusi suunta

Syksy tuo mukanaan myös raikkautta ja selkeyttä. Valon määrä vähenee, ja ilma tuntuu kirpeältä ja puhtaalta. Samoin elämämme rytmi hidastuu, ajatukset kääntyvät sisäänpäin, ja on aika pohtia, mitä todella tarvitsemme voidaksemme hyvin.

Syksyn elementti on metalli – voiman ja puhdistumisen symboli. Tämä on täydellinen aika kääntyä sisäänpäin, kerätä energiaa ja käyttää hengitysharjoituksia kehon ja mielen tasapainottamiseen. Ylävartalon avaavat ja sulkevat liikkeet stimuloivat keuhkojen toimintaa, ja hengitys auttaa sinua päästämään irti vanhasta, luomaan tilaa uudelle ja puhdistumaan.

Syksyyn liittyvät tunteet, kuten suru, rohkeus ja anteeksianto, voivat vaikuttaa syvällä tasolla hyvinvointiimme. Suru voi heikentää keuhkojen terveyttä, ja jos pidämme kiinni tunteista liian pitkään, se voi näkyä kehossamme. Kun opimme kuuntelemaan itseämme, löydämme voiman kasvaa ja vahvistua.

Syksy on otollinen aika saattaa päätökseen mitä keväällä ja kesällä aloitit. Se on myös oivallista aikaa aloittaa itsetutkiskelu. Harjoittele päästämään irti sellaisesta mitä et tarvitse enää elämässäsi tehdäksesi tilaa sellaiselle, mikä todella ravitsee sinua. Jokainen pieni muutos, jonka teet tänään, voi johtaa suuriin edistysaskeliin huomenna.

Elämäntapavinkit muutoksesi tueksi

Ole tietoisesti positiivinen ja avoin – Syksyn myötä mieliala voi helposti laskea, mutta sinä voit valita ajatuksia, jotka tukevat sinua.
Hyväksy omat heikkoutesi ja vahvuutesi – Molemmat ovat osa sinua ja auttavat sinua kasvamaan.
Raivaa tilaa ympärilläsi – Siivoa kotisi, kierrätä turhat tavarat ja luovu siitä, mikä ei enää tuota iloa.
Liiku ja hengitä syvään – Vapauta kehosi jännitykset ja nauti raittiista ilmasta säännöllisillä kävelyillä.

Ota syksy vastaan, päästä irti vanhasta ja valmistaudu astumaan uuteen vahvempana ja vapaampana!

Tietoisesti oivaltaen

Miksi meidän tulisi kasvattaa tietoisuuttamme? Miten voisit itse edistää tietoisuutesi kasvua?

Mitä enemmän koemme ymmärtävämme elämää, niin sitä enemmän huomaamme olevan sellaista mitä emme ymmärrä. Ymmärryksen kasvattamisessa olemme kaikin puolin elämän perusasioiden äärellä. Yrityksemme ymmärtää elämää ympärillämme alkaa jo varhaislapsuudesta ja jatkuu pitkälle vanhuuteen. Tietoisempi tiedostamisen tarve nousee useimmilla meistä kuitenkin vasta aikuisiällä. Haluamme ymmärtää itseämme ja omaa rooliamme erilaisissa ympäristöissä. Itsemme ymmärtämisen, omien ajatusten ja tunteiden tietoisen tarkastelun, kautta opimme ymmärtämään myös paremmin toisia ihmisiä.

Tietoisuuden kasvattaminen on tärkeää sekä henkilökohtaisen että yhteisen hyvinvointimme kannalta. Voimme edistää parhaiten hyvää myös ympärillämme tekemällä tietoisia valintoja niiden asioiden puolesta joita koemme itsellemme tärkeäksi. Pitämällä huolta vaikkapa vain itsestäsi ja läheisistäsi edistät hyvinvointia myös laajemminkin. Monilla pieniltäkin tuntuvilla teoillasi on huomattavat kerrannaisvaikutukset isommassa kuvassa. 

Mikäli toimit niin kuin ennenkin niin saat samankaltaisia tuloksia ja seurauksia kuten ennenkin. Muutos on kuitenkin jatkuvasti läsnä niin pienessä kuin suuremmassakin mittakaavassa, halusit sitä tai et. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää, että pysähdyt aika ajoin inventoimaan omaa elämääsi ja toimintaasi. Edistätkö edelleenkin niitä asioita, joita haluat edistää omalla parhaimmalla osaamisellasi ja sydämestäsi lähtien? Ovatko ne myös niitä mitä ympäristösi tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa voidakseen hyvin? 

On hyvä kuitenkin muistaa, että meidän ajattelutaitomme vaihtelevat. Kaikki eivät kykene, vaikka haluaisivatkin, tiedostavaan ajatteluun. Sekin meidän on vain hyväksyttävä. Silloin tärkeäksi nousee ympärillä olevien muiden vastuu valjastaa myös tällaiset henkilöt toimimaan yhteisen hyvämme eteen. Mitä tietoisempia olemme asioiden ja ihmisten välisisistä yhteyksistä sekä osaamme siihen myös vaikuttaa, niin sitä enemmän meillä on vastuuta myös kanssakulkijoidemme tukemisesta heidän elämänpolullaan. 

Parhaiten edistät tietoisuutesi kasvua yllättävien tilanteiden tai tapahtumien kautta. Niiden ei tarvitse missään nimessä olla kriisejä tai suuria muutostilanteita, jotka pakottavat sinut pysähtymään, vaan arjen pienet yllättävät tilanteet voivat saada ajatuksesi ja tunteesi liikkeelle yhtä hyvin. Tärkeintä on huomata ajattelusi muuttuvan näitä erilaisia tilanteita kohdatessasi, niitä tietoisesti pohtiessasi ja niistä oppiessasi. Tietoisuutesi lisääntyminen voi myös lisätä ahdistustasi, sillä moni asia saattaakin näyttäytyä syvästi kokemalla ja ymmärtämällä huomattavan monimutkaisena. 

Tietoisuuttaan voi kasvattaa myös haastamalla itsensä aivan uusille asioille, ihmisille ja paikoille aika ajoin. Joudumme silloin epävarmuuden tilaan, joka tarjoaa meille mahdollisuuden rakentaa omaa ajattelua täysin uudenlaiseksi. Uusien tilanteiden edessä voimme joutua nöyrtymään ja toteamaan, että emme osaa tai tiedä miten tulisi toimia. Tällaiset tilanteet ovat erittäin kasvattavia ihmisenä ja oiva mahdollisuus tutustua omiin rajoittaviin uskomuksiimme. Tietoisuustaitojen kehittymisessä säännöllinen harjoittelu kuitenkin auttaa. Keskittyminen kulloiseenkin tilanteeseen, mieleen nousevien ajatusten ja tunteiden havannointi sekä niiden hyväksyminen. Myös mindfulness ja muut meditaation muodot pidemmälle vietyinä pysähtymisharjoituksina ovat erittäin toimivaa harjoittelua.

Tiedostaa aiemmat tapansa toimia, jotka eivät ole enää parhaita itsen eikä ympäristönkään kannalta. Tiedostamisen kautta voit opetella luopumaan mm. monista turhista asioista, tavaroista, rooleista, ihmisistä, ajatuksista, tunteista ja samankaltaisista tilanteista joihin huomaamattasi joudut yhä uudelleen. Mitä sitten jää jäljelle? Sellaista mikä palvelee tällä hetkellä parhaiten itseäsi ja laajempaa yhteistä hyväämme. Mitä tietoisemmin pystyt kulkemaan ja jatkamaan elämääsi siitä koko ajan oppien, niin sitä paremmin voit valita mihin haluat vaikuttaa ja sitä paremmin myös itse voit. Tietoisempana omista ajatuksista, tunteista ja teoista omaa kehoamme kuunnellen voimme luoda ympärillemme monenlaista hyvää. Mitä useampi meistä kehittää tietoisuustaitojaan palvellen yhteistä hyvää, niin sitä isompi myönteinen kierre meidän on mahdollista yhdessä saavuttaa.